| Kyynärpää ( @ 2007-07-19 11:11:00 |
| Current location: | kesätyö |
| Current mood: | |
| Entry tags: | tapahtumat |
Conista
Niin. En ole saanut aikaiseksi vielä minkäänlaista raporttia viikonlopusta. Huitaisin evässämpylän nassuun viidessä minuutissa, joten ruokatunnista on vielä tehokasta aikaa jäljellä 55 minuuttia raapia jotain kasaan. Oujee.
Saatoin ostaa ihan pikkuisen mangaa kröh ^^;
Lauantaina herätän
keksimonsterin aamuyhdeksältä, sillä olen jokseenkin ymmärtänyt väärin, että tyty olisi tuloillaan jo tällöin Jyväskylään. Kamaluutta moinen, herätellä nyt aikaiseen kesälomalla toista, me is true sorppa ^^; Onneksi junamatkalla saan seuraa kahdesta italialaisesta pojasta, jotka ovat parin viikon interraililla (Saksa-Tanska-Ruotsi-Suomi) ja matkalla Savonlinnaan. Hämmästelevät, kun juna on täpötäynnä outoihin asuihin pukeutuneita teinejä ja selvennän, että Jyväskylässä on iso tapahtuma, jossa kilpaillaan myös tämmöisessä "paras asu"-kilpailussa. Tunnistavat kyllä cossaukset japanilaisiksi sarjakuva- ja animehahmoiksi, Italiassahan kyseiset tuotteet ovat olleet esillä jo ennenkuin Suomessa peruskuluttaja oli ikinä kuullutkaan moisesta.
Toinen on todella kiinnostunut suomenkielestä ja omistaa jopa muhkeankokoisen suomi-italia-sanakirjan, puhumattakaan, miten sujuvasti tyyppi latelee suomenkielisiä sanoja, muistaa paremmin niitä kuin englanniksi o__o Joudun selittämään, mitä on "puuro", tämä mystinen ruoka, jota laivan aamiaisbuffetissa kuulemma kaikki lappoivat, minkä kerkesivät, napaansa (italialaiset eivät uskaltaneet kokeilla :D) ja mitä on "latte", kun italiaksi se tarkoittaa maitoa, mutta eihän se ole pelkkää maitoa täällä, eihän? Ei, ei ole :) Kysyin, söivätkö mustaa makkaraa Tampereella. Ei, luistivat siitäkin ryökäleet :D Poika osasi sanoa "musta makkara" ja kysyy, mitä on se cinnamon roll suomeksi. Nyt tietää sitten myös "korvapuustin". Ja sitten sitä perushämmästelyä, miten suomalaiset puhuvat niin hyvää englantia ja kuinka me olemme huomattavasti parempia ja mukavempia ihmisiä kuin ruotsalaiset ;D
Mutta conista vihdoin. Harmittelin, kun missasin Finnconin avajaiset. Hiukkasten tanssi olisi kiinnostanut kyllä nähdä, puhumattakaan fysiikan esitelmästä :] Avajaiset tapahtuivat klo 10, jolloin itse istuin vielä tiukasti VR:n hellässä huomassa. Luulin ehtiväni klo 11 Bimbopaneeliin, mutta ennustettavasti VR teki taas tepposet ja 10.41 sijaan olimme Jyväskylässä vasta yhdentoista aikaan. Hrmph. Myös ilmanala oli masentava - eikun sateenvarjot esiin samaan hötäkkään ja pikamarssia kohti yliopistoa.
Ensimmäinen sovittu mangakauppaajatar soittaa sopivasti ja koska aamupäivän suunnitelmani on mennyt hieman lyttyyn, käyn hakemassa samantein pois pari nidettä Ken Akamatsua ja suoritan randomkiertelyä/rakennusten sijainnin hahmottamista toisiinsa nähden. Yliopistoalue kuhisee villinä cossaavia teinejä, ei voi kuin antaa rispectiä aika monesta pukuviritelmästä. On nähty selvästi aikaa ja vaivaa. Ei todellakaan parin tunnin leikkaa ja liimaa -sähellyksiä (vaikka niitäkin joukossa näkyy). Hattivatit ja pacman ovat hauska lisä muutoin niin ihmishahmovaltaisessa cossauspossessa :D "Halaa mua!!1"-kyltit näyttävät olevan jo ikivanha vitsi, jota uudelleenkäytetään surutta.
Seuraava kiinnostava luento on klo 13 Mitä tekemistä Bollywoodilla on scifin kanssa vai onko sillä väliä?. Tajuan, etten ole syönyt mitään ja on jo puolipäivä ja oikeastaan olen nälkäinen. Luon nopean suunnitelman vapaalle tunnille: kipaista kauppaan ja sen jälkeen käydä vilkaisemassa kyborgityöpajassa, mutta matkalla markettiin bongaankin kiinalaisen ravintolan ja kun kerta iskä antoi sopivasti törsäysrahaa muutaman kympin, niin eikun sinne.
Tyhmyyksissäni tilaan yhden hengen menun ja ahneelle käy, kuten aina - nolo loppu. Syötyäni vasta salaattipöydästä ja alkukeiton, olen jo aika valmis lopettelemaan ja pääruoka on vasta tulossa! Kun friteeratut kanat ja nautaliemi saapuvat, tajuan kellon olevan jo aika paljon ja pyydän saada jälkiruoan samaan hötäkkään. Siinä sitten kiskon vasemmalla nautaa, itua ja bambunversoa suukkosuuhuni, kun samaan aikaan lapan oikealla paahdettua banaania jäätelön kera. Ja olen NIIN TÄYNNÄ. Luulin saavani söpöjä pikkuannoksia, jotka imaisee sisuksiinsa hujauksessa, mutta nautaa ja riisiä jää vielä jäljelle, vaikka kuinka yritän pinnistellä. Ei auta.
Ratkeamispisteessä yritän pöngertää mahdollisimman haipakkaa Bollywood-luennolle, jonka alusta missaan vartin. Ja yllättävää kyllä luento on myös täynnä, joudun seisomaan mahoineni, mikä ei välttämättä ole huono juttu. Moinen pötsi vaatii tilaa! Alun missaus alkaa harmittamaan aina vaan suuremmin, sillä kyseinen luento osoittautuu päivän parhaaksi. Finnconin parasta antia ovat juurikin "Kipeetä!!1"-kategoriaan kuuluvat luennot, joilla on hulppeat juontajat :D (Mikäli Bollywoodilla oli jotain tekemistä scifin kanssa, se meni minulta sivu suun, mutta nyt on melkeinpä pakko katsoa edes pari bollywood-filkkaa jossain välissä x) Aiemmin intialainen elokuva ei ole jaksanut kiskoa innostusta esiin minussa.)
Klo 14 Myytit science fictionissa ei oikein uppoa. 2/3 panelisteista saa kyllä suutaan auki, mutta silti hommassa on mielestäni jotain liian väkinäistä, se ei vaan toimi. Koko jutusta puuttuu antaumuksellisuus, vaikka asiantuntemus paistaa. Klo 15 Suomalaisen kansanperinteen uskomusolennot kuulostaa jo paljon paremmalta. Ainoa pikku seikka, että luento on peruttu. Ei siinä mitään sitten, auta itku tai parku. Tunti aikaa tapettavana. Lähden kiertelemään syntisiä myyntipöytiä ja sijoitan loput isukin pankkipossusta illan Tukkateatterin Neil Gaiman -esityksen lippuun, rintanappeihin (no kun MUST :D) ja Puniksen pöytään, missä Gunmmia on tyrkyllä conihinnalla ^^ Myös päivän toinen mangakauppaajatar soittaa sopivasti tässä saumassa ja käyn hakemassa läjän Clampia puis.
Klo 16 Urban fantasy - nothing but sex and violance? on ihan hyvä luento (ainakin kaltaiselleni ummikolle), vaikkakin luennoitsijan maneerit sekä voimakkaan suomalaisen aksentin ärsyttävyys tekevätkin välillä aiheen seuraamisesta tuskaa. Plussaa heltiää kuitenkin Tampereen Finncon 2008 paidasta, hehee (*__*)b
Klo 17 olen tuskaisassa tilanteessa, sillä samaan aikaan on kolme luentoa, jotka kaikki vaikuttavat osallistumisen arvoisilta. Valitse nyt siinä sitten -___-; Lopulta päädyn Syystäkin salaiset kansiot. Tätä et halua scifissä käsiteltävän.-luennolle, jonka yläastelaishuumori kuolettaa mielenkiintoni kymmenessä minuutissa. Rohkeasti suuntaan Supernaisia! Supernaisia-paneeliin, mutta ilmeisesti huumorintajuni on mennyt epäkuntoon, sillä en voi sanoa nauttivani tästäkään "freak showsta". Jälkikäteen ainoastaan harmittelen, etten sittenkin mennyt kuuntelemaan Kääntäjän unelmat ja painajaiset, josta olisi varmasti sentäs saanut jotain irti u___u
Finncon-lauantaini päättää tosiaan teatteriesitys, jonka puolessa välissä käynnistyy Garin konsertti samaisen rakennuksen alakerrassa ja saamme siis kuunnella näyttelijöiden vuoropuhelun lisäksi teinifanityttöyleisön hysteeristä kiljuntaa ja japanilaista indierockia tjs. Oujee. Vaikka enimmäkseen moinen typerä moka lähinnä nauratti >___< Järjestäjätkin olivat pahoillaan ja ilmeisesti konsertin oli kuulunut alkaa vasta 21.00 eikä 20.00, mutta minkäs teet. Rokkitähdistä voi koskaan tietää.
Sunnuntai starttaa vihdoin onnistuneella kontaktinottoyrityksellä
keksimonsteriin. Aamun junassa on tällä kertaa tilaa ja saan jopa istumapaikan (viimeksi kyykin rappusissa italialaisten kanssa) ja
keksimonsteri istuu vieressäni pulisemassa koko matkan J-kylään. Junakin on jopa ajoissa! Päivä siis lähtee rullaamaan heti paremalla feng shuilla kuin eilinen.
Jos lauantaini oli kirkkaasti painottunut Finnconiin, on sunnuntain aikataulutus kokonaan Animeconin puolella. Ehdimme loistavasti klo 11 alkavalle Pornomangaa naisille-luennolle ja sitä ennen ehdin vielä kahmaista kolmannet ja viimeiset sovitut Clampit mangakauppurilta. Tämän jälkeen tarkoituksenani on rynniä klo 12 alkavalle Yokai-hirviöt ja henkiolennot japanilaisessa tarinaperinteessä-luennolle (
keksimonsteri on nähnyt sen jo joskus Oulussa), mutta pr0nmangatar pitää meitä kiinni hilkkuun asti toisessa rakennuksessa ja Yokait ovat selvästi cuumaa camaa~, sillä päärakennukselle ehtiessäni ovessa on jo lappu "täynnä". Ei sitten niin ;___;
Onneksi
keksimonsteri on pitämässä seuraa, hilppailemme pitkin myyntipöytiä ja bongaamme mm. melkeinpä 80 euroa maksavan aidon Ghibli-tuote Totoron. Löydän myös suloisen Negima!-kangaskassin, josta aasialaiset kauppiaat pyytävät suolaista 35 egen hintaa. Ei tule kauppoja (eikä ole rahaakaan kyl x). Tämän jälkeen heitämme hyvästit
keksimonsterin kanssa, meitsi suuntii Villa Rana-rakennukseen loppupäiväksi kuulemaan
klo 13 Animaation historia
klo 14 Nuket aasialaisessa historiassa, uskomuksissa ja populaarikulttuurissa
klo 15 Kolme gaijinia
klo 16 Naisen asema Japanissa
Tosin viimeinen luento ei toteudukaan, sillä luennoitsija onkin sattumalta samaisella hetkellä Japanissa x) Informaatio pelaa jesh. Rynnin sitten päärakennukselle muutaman muun ihmisen kanssa vielä viimeiseen paneeliin Galactica-väittelyyn: uusfeminismiä vai huonosti verhottua machomeininkiä, joka räjäyttää kyllä naurupankin useampaankin kertaan :D Jopa niidenkin ihmisten keskuudessa, joille ei jaeta pirtushotteja ;) Jostain syystä nämä Galactica-aihiot ovat aina kuuminta settiä Finnconissa tai sitten Galactica-asiantuntijat/faninaiset ovat niin universaalin hersyviä, että oksat pois <
Muuten hyvän ja onnistuneen sunnuntain pilaa sitten viime kädessä VR. Kipitän asemalle ehtiäkseni 17.36 junaan, kuten muutama muukin conilainen, rynnin jonottamaan junamaatille ja kas, koska kyseessä on pendolino, junamaatti ilmoittaa, että kaikki paikkaliput on jo myyty, eikä se pysty myymään seisomalippua, vaan käskee ottamaan yhteyttä lipunmyyntiin. ARG. Lipunmyynnissä on niinku miljoona ihmistä ja junanlähtöön on aikaa kohtalaisen vähän. Ehdin kuitenkin jonottelemaan omaan numerooni asti ja kuulemaan lipunmyyjätädin tylytyksen "Se on pendolino. En minä voi myydä siihen seisomalippua." NO MIKSI HITOSSA SE JUNAMAATTI SITTEN KÄSKEE TULLA TÄNNE JONOTTAMAAN AAARRRRGGGGG. Pendolinoissa on myös sellainen hauskuus, että palvelumaksu on kaksinkertainen (3€ ---> 6€) ja se on siis pakko maksaa, jos ostaa seisomalipun, koska lippua ei myydä muuta kuin junasta. Siis niinku aivan sairasta o__O; Seuraava juna lähtee kuitenkin vasta 19.22 ja seuraava bussi 19.50, joten en aio jäädä odottelemaan. Maksakoot prkl.
Kun olen jo aivan tarpeeksi nyreissäni tästä kaikesta ja tunnen alkavan migreenin sykettä oikeassa aivolohkossa ja olen ehtinyt jo kylmettyä junan lattialla istumisesta ja haluan vain k-o-t-i-i-n, juna jääkin Jämsään. Seitsemältä, jolloin junan piti olla jo Tampereella, saadaan vihdoin selvittävä kuulutus, että veturi on suistunut kiskoilta Jämsä-Tampere-välillä ja sitä ei saada pois sieltä mitenkään, joten ihmisten pitää nyt siirtyä busseilla Tampereelle. Puolen tunnin kuluttua tulee kaksi bussia, joihin muu porukka tungetaan, paitsi Helsinkiin menijät joutuvat odottamaan kello kahdeksaan, jolloin heille tulee omat bussit. Vähänkö olin onnellinen, etten ollut menossa Helsinkiin juuri silloin. Ja siitä, että maanantai oli töistä vapaata ja kun lopulta olin yhdeksältä Tampereella, porukat olivat onneksi jo palanneet yksistä rippijuhlista ja tulivat hakemaan meikäläisen asemalta. En olisi enää mitenkään päin jaksanut raahautua siinä vallitsevassa sadekuurossa, täysin kylmettyneenä ja nälkäisenä, painavien mangakassien kanssa Hämeenkadun päästä päähän. Junalippu on yhä kassissa ja aion kyllä laatia reklamaatiota ja vaatia puolet rahoista takaisin, sillä aika kohtuutonta maksaa kaksinkertainen hinta siitä hyvästä, että pääsin kaksi tuntia myöhässä määränpäähäni. VR saa luvan kyllä hyvittää!
Seinäjoelle matkaava cossausporukka vasta olikin ratketa riemusta tästä viivästyksestä. Toivottavasti pääsivät edes joskus perille.